maanantai 27. toukokuuta 2013

Pinnityynyjä


Lapsukaiseni meni hoitokavereiden 4- ja 6-vuotissynttäreille, lahjaksi hän vei nämä pinnityynyt joiden idea on lähtöisin Mekkotehdas-kirjasta. Halkaisijaltaan nämä minun tekemät tyynyt ovat parikymmentä senttiä. Tyttöni valitsi itse tyynyihin kankaat ja nauhat sekä vielä pinnivarastostani erilaisia pinnejä ja pompulat kummallekin synttärisankarille. Yhteistyön tuloksena siis syntyi tämä lahja ;)

Lahjojen "paketointia" varten tein vielä nämä kassit joihin tyynyt pinneineen sujautettiin.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hempeä Katariina-mekko

Ompelin 2-vuotiaalle Aurora-prinsessalle synttärilahjaksi Katariina-mekon kokoa 98/104. Vähän kavensin tuon vyötärökuminauhan kohdalta (tai eihän tuo kuminauha vyötärön kohdalla ole vaan ylempänä, mutta vyötärökuminauhaksi kai tuota voi sanoa?). Kavennus ei kylläkään ollut alunperin tarkoitus vaan tuli vähän mokailtua joten kavennus johtui sen mokailun paikkailusta ;)

Kankaista lähikuvaa. Molemmat eurokankaasta.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Minni Hiiri-mekko ja lumileopardi

Tuli pakonomainen tarve kokeilla millainen on mittasuhteiltaan Mekkotehtaan Elina-mekon kaava. Oikeastaan ei olisi toisaalta huvittanut ommella mutta tein tämmöisen pikasurautuksen kumminkin erään illan ratoksi. Kuten olen jo aiemmin todennut, Mekkotehtaan mekot ei ainakaan minun pitkälle ja laihalle lapselleni käy sellaisenaan (liian lyhyitä ja todella leveitä) joten tämä on nyt sitten tehty 4-vuotiaalle koossa 86/92 ja pituus koon 110/116 mukaan. Trikoisena mekko olisi näillä mitoilla tehtynä aika hyvä, kaula-aukkoa kun vielä nostaisi edestä vähän ylöspäin.

Tämä mekko on siis kuitenkin tehty joustamattomasta kankaasta ja siksi tarkoitus oli tehdä siihen  niskaan nappihalkio pukemisen helpottamiseksi. No, lopulta laiskotti ja koska kyseessä oli vain kokeilumekko, jätin halkion tekemättä ja jäin jännittämään mahtuuko mekko edes päälle :D Tuo musta juttu mekon kaula-aukon alapuolella on mustasta satiininauhasta tehty rusetti, tuntui että mekko on liian tylsä muuten. Etenkin rusetin lisäämisen jälkeen mekosta tuli minusta mieleen ihan Minni Hiiren mekko, harmi että ompelin tämän vapun jälkeen, muuten olisin askarrellut Minni Hiiren korvat ja lapsi olisi voinut mennä vappuna hoitopaikkaan Minni Hiireksi pukeutuneena :)

Mekko meni yllättävän helposti päälle vaikkei takana nappihalkiota ollutkaan, tosin jatkossa sen kyllä lisään jos joustamattomasta kankaasta ompelen. Ja kun tästä minnihiirimäinen tuli niin mekon alle laitettiin musta T-paita ja mustat sukkahousut kun lähdettiin kavereiden synttärijuhliin :)
 
Hiuksiin laitettiin leppäkerttupinni, yksi lemppareistani!
 
Kun nyt vapusta tuli puhe niin laitanpa tähän vielä lapsukaisen tämänvuotisen vappuasun joka hoitopaikkaan mennessä laitettiin päälle. Äiti oli vähän väsynyt työtaakkansa alla joten isompaan panostukseen en nyt kyennyt mutta mielestäni tämä edellisenä iltana syntynyt idea oli kyllä ihan hauska ja ennen kaikkea helppo ja nopea toteuttaa: Päälle synttärilahjaksi saatu leopardikuvioinen mustavalkoinen mekko, ja hiuspantaan kiinnitin huovasta leikkaamani ja liimaamani korvat. Näin syntyi pieni lumileopardinpoikanen :)
 
Tässä tämä hiuspanta. Korvat saa vedettyä pannasta pois ja laitettua takaisin, eli tällä tyylillä voisi tehdä jos jonkinlaisen eläimen korvia ja vaihtaa niitä pantaan tarpeen mukaan.
Tässä korvat takaa, leikkelin ja liimasin mustasta huovasta samanlaisia kuvioita kuin mekossakin.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Fimovillitys ja herkulliset korut

Jo ainakin vuosi sitten suunnittelin tilaavani fimo-massaa ja kokeilla millaista sen muotoilu on. No, vasta nyt sitten tuli tilattua massaa kokeeksi, ja hurahdin siihen täysin! Minulle ominaista on se että kun jostain innostun, niin kyseisen innostuksen parissa hurahtaa sitten aika melkeinpä siinä määrin että lopulta kyllästyn koko hommaan ;)
 

 
Fimoista syntyi muutamassa illassa hirveä määrä korviksia, näissä kuvissa vasta osa. Tässä kuvassa lakka-, muffinssi-, prinsessakakku-, sitruunatorttu- ja kahdet erilaiset donitsikorvikset. Esim. kakkukorviksia syntyy kerralla 3 paria samanlaisia, joten heräsipä itselleni kysymys mitä ihmettä teen tällaisella määrällä korviksia?? :D Korviksia on nyt kaiken kaikkiaan jo useampi kymmenen paria! Iso osa saakin nyt sitten mennä myyntiin.

Mustikkapiirakka-, vaahtokarkki-, vadelma-, suklaakakku-, mansikkajuustokakku-, korvapuusti- ja viinirypälekorvikset. Noita kakkupala-koruja etenkin on hauska tehdä. Täytynee hankkia erilaisia korutarvikkeita niin voin korvisten lisäksi tehdä vaikkapa kaulakorujakin näistä fimoiluista.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Katariina-mekko Finlaysonin verhosta

Inhoan uusien kaavojen piirtämistä, ja siksi käy usein niin että kun kivan kaavan piirrän ja vielä muokkaan omaan käyttöön sopivaksi, niin samoilla kaavoilla tulee sitten tehtyä kyllästymiseen asti ;) Tämä on jo neljäs Mekkotehtaan Katariina-mekko, ehkäpä voisi kokeilla välillä jo jotain muutakin kaavaa.
 
Tämä mekko syntyi vanhoista lastenhuoneen kappaverhoista jotka löysin joskus kirppikseltä muutamalla eurolla. Kangas on Finlaysonia, Jaana Reinikaisen suunnittelema. Ihanan värikäs ja lapsekas kangas!Verhoja oli yksi vähän korkeampi ja kaksi matalampaa. Alunperin ajatuksena oli tehdä takki, mutta kun korkein verho oli juuri sopiva tämän mekon alaosaan, päädyin tekemään mekon. Matalammasta kapasta tarvitsin mekkoa varten vain miehustan ja hihojen osat, joten kappaa jäi vielä pitkä pätkä, katsotaan nyt mitä siitä joskus syntyy.

Katariinahan on täysin samanmallinen sekä etu- että takapuolelta, eli mekon voi pukea päälleen kummin päin haluaa. Helppo lapsen itsensä pukea, aina menee oikein päin :) Tässä mekon toinen puoli jossa erilaiset kuvat. Kuvassa näyttää kuin mekon helma olisi epäsymmetrinen, mutta oikeasti helma on kyllä samanmittainen joka puolelta. Jotenkin kummallisesti onnistuin kuvaamaan...

Pikaisesti sain napattua sovituskuvankin vaikka tyttö oli nuhainen ja väsynyt. Tämänkin mekon ompelin samoilla kaavamuokkauksilla kuin pari edellistä Katariinaa, eli koossa 110/116 mutta pituuden otin 122/128 koon kaavasta. Kaikki kuminauhat (hihoissa, vyötäröllä jne.) mittasin kuitenkin 98/104 koon mukaisiksi. Lisäksi tuohon yläkaarrokkeeseen/mekon rintamukseen lisäsin sentin-pari korkeutta lisää, muuten en saumanvaroja leikellyt.

Jossain blogissa blogin kirjoittaja kertoi ompelevansa ompeluksiensa saumaan kankaan suunnittelijan nimen jos sellainen kankaan sivusta löytyy. Kiva idea! Näin vuosienkin päästä näkee mikä kangas on kyseessä. Itsellänikin oli tarkoitus ommella tämän mekon sisälle suunnittelija kun yhden verhon reunasta se kokonaisena löytyi, mutta muistin asian vasta jälkikäteen. Täytyy yrittää muistaa surauttaa se saumaan myöhemmin.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kesäinen Katariina-mekko

Kolmannen Katariina-mekon tein Tilda-kankaasta jota löysin joskus juuri pikkutytön mekon kokoisen palasen Eurokankaan palalaarista. Kangas on väreiltään todella ihana ja siksipä sitä on tullut vähän säästeltyäkin "juuri oikeanlaista mekkoa varten". Katariinahan tästäkin sitten tuli :)

Kangas riitti juuri ja juuri, mitä nyt toisen hihan menin leikkaamaan väärin ja vähän joutui soveltamaan kun uutta hihaa ei enää saanut kankaan palasista leikattua, mutta lopputuloksessa mokaa ei onneksi edes näe. Tein mekon samalla kaavalla kuin edellisenkin Katariinan, eli koossa 110/116 mutta pituuden otin 122/128 koon kaavasta. Kaikki kuminauhat (hihoissa, vyötäröllä jne.) mittasin kuitenkin 98/104 koon mukaisiksi. Lisäksi tuohon yläkaarrokkeeseen/mekon rintamukseen (miksi tuota osaa nyt pitääkään sanoa) olen sekä tähän että aiempaan Joutsen-mekkoon lisännyt sentin-pari korkeutta lisää. Muuten en saumanvaroja ole Mekkotehdas-kirjan mekkoihin lisännyt, jos oikein muistan niin ne on kaavoissa jo otettu huomioon.

Kankaan jämistä tein vielä mekon kanssa käytettäväksi pinnit ja pompulat.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Viidakossa

Bellapuusta hankittu Lillestoffin viidakkotrikoo on odottanut kangaskaapissa inspiraatiota jo pitkään. Tänään surautin tästä vihdoin mekon. En käyttänyt mitään kaavaa vaan leikkasin vapaalla kädellä käyttäen yläosaan suuntaa antavana mallina H&M:n trikoomekkoa, alaosasta tein voimakkaasti A-linjaisen.

Helmaa en ommellut vaan jätin vapaasti rullautuvaksi. Kiva mekko etenkin kun aikaa tekemiseen meni varmaan  10 minuuttia :)

Mekkoon sopiva huopapinni piti tietenkin myös tehdä, tässä siis iloinen leijona. Mekkokankaassa seikkailevat leijonan lisäksi ainakin norsu, kirahvi, käärme ja apina, katsotaan nyt mitkä kaikki eläimet päätyvät vielä pinneiksi :) Tässä kuvassa näkyy myös mekon kaula-aukossa ja hihansuissa käyttämäni lehtiköynnös-ommel jota hetken mielijohteesta käytin tavallisen suoran ompeleen sijaan.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Vanhasta uutta - hameesta mekoksi

Ostin vuosia sitten kirppikseltä eurolla kivan näköistä kukkakangasta olevan hameen kokoa 128 cm, ajatuksena oli ommella siitä jotain muuta, vaikkapa vauvalle mekko. No, hame on pyörinyt siitä asti kangaskaapissa ja kyseinen vauva on kasvanut jo 4-vuotiaaksi, nyt aloin mittailla hametta ja tajusin että saan siitä todella helposti tytölle mekon. Aikaakin meni vain muutama minuutti :)
 
Tällainen hame alunperin oli...
 
...ja tällainen mekko siitä tuli. Leikkasin vyötärölle solmittavat nauhat irti ja ompelin ne hameen vyötärölle.
 
Ja näin syntyi mekko joka solmitaan nauhoilla kiinni niskan takaa.
 
Hameen takaosassa oli valmiiksi kuminauha.
 
Mekon rintamukseen ompelin koristeeksi vihreää polvekenauhaa joka sattui olemaan juuri saman sävyistä kuin mekon kukissa oleva vihreä. Ja tämähän on todella pitkäikäinen vaate, sitten kun se jää mekkona pieneksi, voin katkaista nuo olkainnauhat pois ja mekosta tuleekin taas hame :)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Katariina-mekko ja Suomen Joutsen

Mekkotehdas-kirjan kaavoilla Katariina-mekko numero 2. Voitin viime vuonna Bellapuu-nettikaupan lahjakortin, ja tilaukseni mukana tuli vielä kaupan päälle metri tätä Leena Rengon suunnittelemaa turkoosia Suomen Joutsen-trikoota. Kangas on ihan kiva, mutta kuitenkin väriltään ja kuvioltaan sellainen että kauhean vaikea oli keksiä tästä mitään vaatetta. Minulle tulee tästä kankaasta aina mieleen untuvatyynyt ja -täkit :D Päätin nyt kokeilla josko kangas näyttäisi kuitenkin kivalta tällaisessa tyttömäisessä mekkomallissa, ja tosi kiva tästä tulikin. Myös 4-vuotias pinkki-fani kelpuutti turkoosin mekon ;)

Tein tämän Katariinan nyt sitten koossa 110/116 mutta pituuden otin 122/128 koon kaavasta. Kaikki kuminauhat (hihoissa, vyötäröllä jne.) mittasin kuitenkin 98/104 koon mukaisiksi ja tällä yhdistelmällä syntyi omalle 4-vuotiaalleni minun mielestäni paras Katariina-mekko. Päädyin jättämään helman tuollaiseksi rullautuvaksi.
 

Kankaasta inspiroiduin tekemään mekkoon sopivan huopapinnin, joutsenen muotoisen. Pitkästä aikaa siis ihan uusi pinnimalli :)
 
Joutsen-pinni

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mekkotehtaan herkullinen Katariina

Olen ollut viime aikoina niin keväisissä ja kesää odottavissa fiiliksissä, että päätin että nyt on aika aloittaa kesämekkojen ompelu 4-vuotiaalleni (kesken mekon ompelun alkoi kyllä sataa lunta...). Joka tapauksessa, tytöllähän ei voi koskaan olla liikaa mekkoja! :)

4-vuotias sai itse valita Mekkotehdas-kirjasta mekon mallin ja kangaskaapista mekkoon kankaan. Malliksi valikoitui Katariina, joka on malliltaan ehkäpä maailman kaunein pikkutytön mekko! Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Katariinan ompelin, mutta veikkaanpa että näitä mekkoja tulee tyttöni kaapissa olemaan vielä pitkä rivi :) Kankaaksi tyttö valitsi muffinssikuvioisen kankaan ja mekosta tuli kyllä aikas herkku!

Aiemmin Mekkotehtaasta ompelemani Alviina-mekko oli malliltaan hirmuisen leveä ja lyhyt, ja siksipä päätin ommella hoikkeliini-tytölleni Katariinan kokoa pienempänä eli tämä on nyt koko 98/104 mutta pituuden tein kaavaan koon 110/116 mukaan. Jäin nyt vähän miettimään että pitäisikö seuraava Katariina kuitenkin ommella koossa 110/116 (toisaalta koossa 98/104 kuminauhojen pituudet oli just hyvät) ja lisätä siihen vähän pituutta. Tuntuu että tämä on sittenkin vielä aika lyhyt? No, makuasioita nämäkin, itse tykkään että kiva pituus olisi sellainen polvet peittävä.
 

Minulla on pakkomielle laittaa tytön hiuksiin aina vaatteisiin sopivat pinnit, ja tähän muffinssimekkoon sopii tietysti huopapinnimalleistani parhaiten muffinssi :)

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Lintupinnejä

Ulkona on kevät ja linnut laulaa! Tuli mieleen että huopaisista lintupinneistä en ole tainnut laittaa vielä kuvia.

 Näitä on myös tullut tehtyä lukemattomissa eri väriyhdistelmissä, omasta varastosta löytyi valmiina tällä hetkellä vain nämä.

Näiden huopapinnien tekemisessä yksi hauskuus on juuri se että saa yhdistellä eri värejä, aika tylsää olisi tehdä aina vain yhtä ja samaa. Mutta, ainakin jos pikkutytöt pääsee itse valitsemaan pinniensä värimaailman, niin vaaleanpunainen ja liila on ne suosikkivärit aina vaan. Oma 4-vuotiaani istuu vieressäni kun kirjoitan tätä, ja mököttää kun en laittanut tähän sellaista kuvaa jossa hänellä on vaaleanpunainen lintu hiuksissaan ;)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Porkkanasämpylät

Tehtiin 4 veen kanssa iltapalaksi porkkanasämpylöitä. Reseptikirjani on remppahässäkän keskellä vielä kadoksissa joten googlailin kivaa reseptiä, ja sopiva löytyi Kinuskikissalta. Tuli tosi meheviä sämpylöitä, tämä resepti pääsee käyttöön jatkossakin! Tein vähän omia muutoksia ohjeeseen, tässä siis minun ohjeeni:

Porkkanasämpylät ( 18 kpl)

3 raastettua porkkanaa
5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
2 rkl Suomalaista hunajaa (minulla on itselläni mehiläispesiä joista saan hunajaa joten suomalaisuus on pakko tässä yhteydessä mainita! ;)
2 tl merisuolaa
½ dl öljyä
3 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
9 dl vehnäjauhoja

Voiteluun 1 muna
Pinnalle juustoraastetta

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää sekaan porkkanaraaste, hunaja, suola ja öljy. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, ruisjauho ja kuivahiiva. Lisää muiden ainesten joukkoon. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot vähän kerrallaan (itse käytin sähkövatkainta ja taikinakoukkuja).

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla 30 minuuttia. Itse työnnän taikinakulhon aina mikroon kohoamaan, siis mikroa en tietenkään laita päälle ;) mutta on siis lämmin ja vedoton paikka tuohon kohotushommaan :)

Pyörittele taikina sämpylöiksi. Sain tästä taikinasta kaksi pellillistä, yhteensä 18 kpl mukavan kokoisia sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota pellillä liinan alla 20 minuuttia. Voitele munalla ja ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Paista 225 asteessa tavallisessa uunissa tai 200 asteessa kiertoilmauunissa n. 10 minuuttia.

Tässä minun pyörittelemäni tylsän pyöreät sämpylät ;)

Tässä 4 veen sämpylät, ovat kuulemma muodostelmasämpylöitä :D

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Mekkotehtaan Alviina

Ihanasta Mekkotehdas-kirjasta ompelin ensimmäiseksi Alviina-mekon lyhythihaisena. Rimpsuhihat yhdistettynä kirkkaaseen pinkkiin = ehkä liian imelä mekko minun makuuni :D Eteen laitoin koristeeksi kaksi nappia jotka päällystin hihojen ruutukankaalla.
 
Mekkotehdas-kirjaa jaksaa selata uudelleen ja uudelleen ja ihastella erilaisia mekkoja, mutta harmillisesti mekkojen kaavat ovat todella leveitä ja lyhyitä, näin olen kuullut monien muidenkin sanovan. Meidän 4-vuotias kun sattuu olemaan vielä mallia pitkä laiheliini, niin mekot tällaisenaan ovat hänen päällään kuin säkki. Intoa Mekkotehtaan mekkojen ompeluun onkin hillinnyt se, että kaavat eivät ihan sellaisenaan ole meillä käyttökelpoisia. Tämä mekko on kokoa 110/116 ja pituutensa puolesta sopiva nyt, siinä vaiheessa kun mekko on sopiva leveytensä puolesta, on helma aivan liian lyhyt. Siksipä olenkin jemmannut hihojen ruutukangasta sen verran, että voin pidentää mekon helmaa ruutukankaisella rimpsulla. Jatkossa ompelen Mekkotehtaan mekot yhtä tai jopa kahta kokoa pienempänä, mutta lisään pituutta reilusti.

Mekon takana on nappihalkio helpottamassa pukemista.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kesäinen tunika

Tunika Eurokankaan kukka- ja ruutukankaista, kooltaan n. 110 cm. Samanmallisia on tullut tehtyä jo useita, osa tunika- ja osa mekkomittaisina.
 
Tämä on kiva vaikka farkkujen kanssa. Tulis nyt se kesä! Tällainen lyhythihainen tunika sopii kyllä myös talvikäyttöön kun alle laittaa pitkähihaisen trikoopaidan. Hiuksissa huovasta tekemäni rusettipinni.
 
Tässä näkyy kukkakangas lähempää. Tekaisin vielä tunikan kankaista nappipinnejä ja pompuloita.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Mansikoita

Tämän oli tarkoitus olla mekko muistaakseni 3-vuotiaalle, leikelty summanmutikassa hetken mielijohteesta kun mekkoidea syntyi. Ommeltu siis kaiketi joskus vuosi sitten. Ensinnäkin ylä- ja alakäänteet varmaan jäi ottamatta pituudessa huomioon kun kangasta leikkelin, ja loppujen lopuksi tämä oli ihan liian lyhyt mekoksi, ja myöskin liian leveä käytettäväksi silloin toppina.

Nyt kun keväinen aurinko on alkanut ihanasti paistamaan ja odotukset alkaa jo olla tulevassa kesässä, tuli mieleen kokeilla miltä tämä toppi näyttää 4-vuotiaan päällä. Ja sehän alkaa olla just sopiva, eli kesän koittaessa pääsee käyttöön. Tämän kanssa sopiikin hyvin huopainen mansikkapinni hiuksia koristamaan.
 
Herkullinen mansikkapinni.

Päätä auringolta suojaamaan käy samasta mansikkakankaasta ommeltu kolmiohuivi.


Arkistosta löytyi kuva myös lahjaksi antamastani mansikkaisesta tunikasta, laitetaan tämäkin nyt näytille samaan syssyyn.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lörppäpipo rusettikoristeella

Tekaisin 7-vuotiaalle tytölle lahjaksi lörppäpipon ihanan pehmeästä viininpunaisesta mikrofleecestä. Kuvassa pipo on 4-vuotiaan päässä joten on ihan liian iso hänelle. Kukkakoriste on tehty huovasta, ja kukka on kiinnitetty pinssipohjaan, eli koristeen saa helposti irti piposta ja sitä voi käyttää halutessaan rintaneulana tai siirtää vaikka ihan toiseen pipoon tai vaikka reppuun koristeeksi.

Takaa pipo on rypytetty, ja niskaan kiinnitin vaaleanpunaisesta satiininauhasta tehdyn rusetin. Oma tyttö tykkäsi piposta etenkin tuon rusetin takia niin paljon että tilasi itselleenkin samanlaisen :)

Tykkään usein "paketoida" itse tekemäni lahjat myös itse tehtyyn kangaskassiin. Tälle pipolle tein lahjapakkaukseksi tällaisen pinkin pienen kassin, kooltaan tämä on n. 28x22 cm. Kassin sangat on ihan vaan valkoista satiininauhaa. Kassin sisään sujautin pipon lisäksi jotain muutakin pientä :)
 
Onpas muuten ihanaa kun kevätaurinko paistaa kirkkaasti jo pitkään ja ainakin viikonloppuisin sitä ehtii kuvaamaan ompeluksia päivänvalossa. Talvella hämärässä räpsityt kuvat on todellakin hämärässä räpsityn näköisiä eikä ompeluksetkaan pääse niissä oikeuksiinsa.