perjantai 27. helmikuuta 2015

Rainbow Dashin sitruunajuustokakku




Tai jos tarkkoja ollaan niin tämä on sitruunamangopassionjuustokakku, mutta raikasta sitruunan makuista kakkua lähdin hakemaan ja sellaisen sain, teen toistekin :) Visiot oli suuret tähän synttärikakkuun, mutta kun alkaa tekemään koristeluja klo 23 synttäreitä edeltävänä iltana, niin tulee lähinnä mieleen kirota miksi oi miksi lupasin lapselle My Little Pony-kakun :P Siirsin suuret visiot syrjään ja menin helpomman kautta, yllättävän kiva koriste tuli silti.

Tajusin myös koristetta väsätessäni että tämähän on sateenkaariteemoineen varsin ajankohtainen ja suvaitsevainen kakku :D

Teen juustokakut näppituntumalla mistä aineksista milloinkin, tällä kertaa tällaisista:

Pohja:
Kaurakeksejä
voita

Murskaa keksit ja sekoita sopiva määrä sulaa voita joukkoon. Painele irtopohjavuokaan.

Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kermaa
1 pss Blå Bandin mango-passionmousseaineksia
1 prk tuorejuustoa
1 1/4 dl maitoa
1-2 sitruunan mehu
(1 sitruunan raastettu kuori)
3 rkl sokeria

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa mango-passionmousse ja maito vaahdoksi. Sekoita keskenään kermavaahto, mousse ja tuorejuusto (en muista oliko kaupassa sitruunan makuista tuorejuustoa vai käytinkö kenties mangon makuista?). Purista yhden tai kahden sitruunan mehu (tarvitset noin 1 dl mehua), kuumenna ja sekoita joukkoon lionneet liivatelehdet yksitellen sekä sokeri. Valuta seos ohuena nauhana vaahtoseoksen joukkoon. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jää kaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Päällä:
3 dl kermaa
1 prk rahkaa
sokeria
(elintarvikevärejä)

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka ja haluamasi määrä sokeria. Jos haluat niin värjää osa kermasta elintarvikeväreillä. Pursota vaahto kakun päälle. Itse tein kakun toiselle puoliskolle sateenkaaren värjäämällä kermaa siniseksi, keltaiseksi ja punaiseksi.

Kakun reunat peitin minivaahtokarkeilla.




























Koriste sokerimassaa, silmän mustat osat irtokarkkihyllyn mustaa fudgea.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kinkkupiirakka



Piirakka "mitä kaapista sattuu löytymään"-periaatteella, hyvää tuli!

Pohja:
Myllyn Paras ruis-kaurapohjataikina

Täyte:
100 g kinkkua (tai esim. poroa)
1 pieni paprika
pari parsakaalin kukintoa pieneksi paloiteltuna
fetajuustoa
kirsikkatomaatteja

2,5 dl ruokakermaa
2 munaa
125 g creme fraiche
½ mustapekkajuusto
2 tl suolaa

Painele sulanut taikina piirakkavuokaan. Pilko ja ripottele kerroksittain pohjan päälle kinkkua, paprikaa, fetaa ja parsakaalia.

Sekoita kulhossa munat, ruokakerma, creme fraiche ja murusteltu mustapekkajuusto sekä suola. Kaada täyte pohjan päälle. Painele puolitetut kirsikkatomaatit päälle.

Paista 180 asteessa noin tunti.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Mokkapalaminimuffinssit

Sain vihdoin aikaiseksi ostaa minimuffinssivuoan. Näiden muffinssien ohjeen nappasin Pullahiiren leivontanurkasta, kuorrutteeksi pursotin Pullahiirestä poiketen suklaamoussea. Kivan kokoisia suupaloja nämä minimuffinssit, tulee varmaan jatkossa tehtyä ennemmin näitä pieniä kuin tavallisia muffinsseja.

(34 kpl minimuffinseja tai 12kpl suuria)

2 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kiehuvaa vettä
100g margariinia / voita

Kuorrutus:

1 pss Blå Band suklaamousseaineksia
1 dl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kiehuvan veden kanssa vaahdon sekaan. Lisää lopuksi sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele taikina 12 muffinssivuokaan tai 24 kpl minimuffinssivuokaan (joudut paistamaan kaksi erää). Paista n. 15-20 min. isoja tai 10 min. pieniä 175 asteessa. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Tee suklaamousse ohjeen mukaan ja pursota muffinssien päälle.


Muffinssit tulivat 6-vuotissynttäreille ja synttärisankari halusi vielä lisätä päälle TIETENKIN strösseleitä korsteeksi :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Hedelmäinen pavlova




























Pavlova, helppotekoinen, makea ja raikas marenkikakku. Marenki on päältä rapea mutta sisältä ihanan tahmea. Täytteenä tällä kertaa kermaa ja rahkaa sekä pakastemansikoita, kiiviä ja tuoretta ananasta.

Pohja:
4 munanvalkuaista
2 dl sokeria
1 tl sitruunamehua
1 rkl perunajauhoja

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää vatkatessa sekaan hitaasti sokeri ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa eikä irtoa kulhosta vaikka kääntäisit sen ylösalaisin.

Vatkaa sekaan sitruunamehu ja perunajauho.

Nostele vaahto lusikalla pellille leivinpaperin päälle ympyrän muotoon, jätä reuna hieman korkeammaksi.

Paista 110 asteessa 1 tunti 30 minuuttia, ota sen jälkeen lämpö pois päältä ja anna pavlovan olla uunissa vielä puoli tuntia. Jätä uunin luukku hieman raolleen.

Anna pohjan jäähtyä ja irrota se sen jälkeen varovasti leivinpaperista ja siirrä tarjoilualustalle.

Täyte:
3 dl kermaa
1 prk rahkaa
sokeria
vaniljasokeria

hedelmiä/marjoja

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä seos pohjan syvennykseen ja sen päälle haluamiasi hedelmäpaloja tai marjoja.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Puolukkaiset ruismokkapalat



Mokkapalat voi tehdä myös ruisjauhoista, tuntuvat muuten heti paljon terveellisemmiltäkin ;) Makuja-sivustolta löytyi sopiva ohje ja tein suoraan sen mukaan. Puolukkaiset näistä minun tekemistäni tuli siksi että käytin nesteenä itse tehtyä, sokeroimatonta ja lantraamatonta puolukkamehua. Kuorrutusta tuli aika paksu kerros, omaan makuuni sopisi nykyään pienempikin määrä. Koristeströsseleistäkään en niin välittäisi, mutta 6-vuotiaani halusi koristella niillä :)
Pohja:
3 munaa
2½ dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
½ dl tummaa vahvaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½ dl maitoa tai mehua (laitoin sokeroimatonta puolukkamehua)
1½ dl voisulaa
Päällyste:
1 dl kuumaa vahvaa kahvia
½ dl kuumaa voisulaa
n.6 dl tomusokeria
3 rkl tummaa vahvaa kaakaojauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe ruisjauhoihin ja sekoita jauhoseos vuorotellen maidon/mehun ja jäähtyneen voisulan kanssa taikinaan.

Kaada taikina reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle, levitä tasaiseksi. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min.

Sekoita täytteen aineet tasaiseksi, katso että täyte on paksua, mutta juoksevaa. Levitä se lämpimälle torttupohjalle kuorrutteeksi. Anna jäähtyä. Leikkaa jäähtyneenä neliöiksi terävällä veitsellä. Jos kuorrute tarttuu veitseen, kostuta se välillä kuumassa vedessä. Koristele halutessasi strösseleillä.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Vyölaukku




Tein jo jokunen vuosi sitten vähän modernimman vyölaukkupussukan, mutta Susannan työhuoneen vyölaukusta inspiroiduin tekemään itselleni kesällä vielä paremman version samalla tyylillä kuin Susannakin.



Kangas on nimeltään Naisten päivä ja sen on suunnitellut Marianne Valola. Tilasin kangasta muutamassa eri värissä jo talvella ja tein mustapohjaisesta kankaasta itselleni kaulaliinan. Kangas on kuviointinsa puolesta aika mielipiteitä jakava... ;) Joko sitä pidetään hauskana tai sille pöyristellään, itse tosin yllätyin siitä että jopa tuttavapiirini räväkämmät ihmiset vähintään kohottelivat kulmiaan kankaan kuosille. Kovin montaa hyväksyvää mielipidettä ei kuulunut ;) Minun huumoriini tämä kuitenkin uppoaa!

Vyölaukku on kooltaan 20 x 20 cm, vähän isompi kuin mitä tarkoitukseni oli tehdä. Sinne mahtuu kätevästi puhelin ja avaimet yms. pientä. Laukkua voi käyttää myös olkalaukkuna, mutta kätevin se on farkkujen vyölenkkeihin pujoteltuna.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ti-Ti Nalle -kakku




Vuosi sitten tein 2-vuotiaalle Kertulle pupukakut, tänä vuonna toivottiin Ti-Ti Nalle -kakkuja.



Kakut ovat muuten samanlaisia mutta toisessa on liila ja toisessa punainen ilmapallo. Kukkia laitoin kolme kappaletta ikävuosien mukaan, jotain muutakin koristetta nämä kakut olisivat ehkä kaivanneet... Kuvassa kakkujen värit näyttävät vähän valjuilta kun pikaisesti aamuhämärässä nämä kuvasin, mutta esim. reunalla kiertävistä karkkipalloista joka toinen on vaaleanpunainen ja joka toinen keltainen.























Koristeet on tehty sokerimassasta, reunoilla kiertää tuttuun tapaan keksirullat. Itse kakut ovat pätkis-juustokakkuja.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sulkakorvikset

Meillä asusteleva mies harrastaa metsästystä ja pyysin häntä ottamaan minulle talteen sulkia ja höyheniä korviskokeiluja varten. Näistä tuli aika kivoja! Kevyitä ainakin ovat joten eipä juuri tunnu että edes olisi korviksia korvissa.





























Vasemmalla metson selkähöyhen.

Keskellä metson kurkkuhöyhen. Näiden höyhenien päät ovat vihertävät valon osuessa niihin, väri näkyy jollain lailla kuvassakin. Näistä höyhenistä tehtyihin korviksiin laitoinkin juuri siksi koristeeksi vihreät helmet.

Oikealla pyyn siipisulka.



























Tummahiuksisena näitä korviksia pitäessä täytyy olla hiukset kiinni, eipä nuo höyhenet ja sulat muuten hiusten seasta erotu.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Korvikset ilmastointiteipistä

Törmäsin jossain netin syövereissä jesarista tehtyihin korviksiin. Tai ne oli tehty saman tyylisestä teipistä jota on myytävänä eri väreissä ja kai eri kuvioissakin askartelutarkoituksiin, mutta käytin ihan tätä perinteistä harmaata jesaria jota työkalukaapistamme löysin. Näistä tuli uudet lempparini!

Nämä pienemmät ovat pituudeltaan 5,5 cm.

Isommat taas ovat pituudeltaan 7,5 cm. Ensin ajattelin että nämä ovat liian isot, mutta hetken totuttelun jälkeen näyttävätkin ihan hyvän kokoisilta.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Säilytyspaikka korviksille

Nurkissa lojui ylimääräisiä kehyksiä, pingotin yhteen sopivankokoisen mummoni virkkaaman liinan ja syntyi säilytyspaikka korviksille. Kehyksen koko 37 x 47 cm, tähän mahtuu jo melkoinen määrä korviksia.


























maanantai 8. syyskuuta 2014

Jalkapalloaiheiset koristeet kakkuun



























Kaverin poika juhli 5-vuotissynttäreitään ja lupasin tehdä jätskikakun päälle jalkapalloaiheisia koristeita. Toivon suosikkijoukkue on Argentiina, joten tein pelipaidan Argentiinan väreissä sekä 5 jalkapalloa. Koristeet muutoin sokerimassaa paitsi mustat osat lakritsifudgea irtokarkkihyllystä.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Maailman helpoin omenahillo



Etsiskelin netistä omenahillon ohjetta ja törmäsin useammassa paikassa uunissa paistettavaan omenahilloon. Hain ystävän omenapuusta muovikassillisen Valkea kuulas-omenoita ja ei kun testaamaan. Tämän helpompaa ei kyllä hillon tekeminen voi olla ja hyvää tuli!

2 kg omenoita paloiksi lohkottuina
1 kg hillosokeria

Lohko omenat uunivuokaan ja sekoita joukkoon kilo hillosokeria. Paista uunissa 150 asteessa pari tuntia, sekoittele välillä. Soseuta sauvasekoittimella ja purkita lasipurkkeihin (kuumensin purkit ensin uunissa).

Hillon pitäisi säilyä jääkaapissa helposti vuoden verran. Jos hillon säilöö pakastamalla, voi sokerin määrää halutessaan pienentää. 

torstai 24. heinäkuuta 2014

Korkkikorvikset


Annukan aurinkoiset-blogista löytyi kiva idea, korkkikorvikset. Itse tein roikkuvaa mallia olevat korvikset, näistä tulikin varmaan loppukesän lempparit! Tein myös kaulakorun yhdestä korkista.

Nyt harmittaa että on tullut heitettyä kuoharipullojen korkit pois! Kaikissa korkeissa ei ole kuviota, minulla sattui olemaan kuitenkin kaksi joissa oli tähdet. Sahailin terävällä puukolla sopivat palaset.

















Hauskat ja kevyet!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Katariina-mekko


Aika suloinen tuli tästä Katariina-mekosta jonka tein 3-vuotiaalle Auroralle synttärilahjaksi! Aurora sai samanmallisen mekon (klik) jo vuosi sitten täyttäessään 2 vuotta, ja kyseinen mekko on kuulemma ollut ihan lemppari joten lupasin tehdä uuden saman mallisen :) Koska edellisessä mekossa oli jo vaaleanpunaisia kukkia, meinasin ensin tehdä tästä mekosta ihan toisen värisen, mutta lopulta otin kuitenkin varman päälle ja pääosaan pääsi vaaleanpunainen, tuo lähes jokaisen pikkutytön lempiväri :D Molemmat kankaat Eurokankaasta.

Mekko tehty Mekkotehtaan kaavalla kokoa 110/116, pituus kuitenkin koon 122/128 mukaan ja mekkoon tarvittavat kuminauhat koon 98/104 mukaan. Mekkotehtaan kaavat on mallia lyhyt ja leveä, ja kun oma lapseni taas on mallia pitkä ja laiha niin aina sovellan näitä kaavoja sen mukaan. Samoilla kaavoilla sitten tulee tehtyä lahjamekotkin.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Sticky bun / kinuskinen bostonpulla



Uusimmassa Pirkka-lehdessä oli hyvältä kuulostava ohje. Ja myös maistui hyvältä! Yhtä hyvin tässä voi käyttää muitakin pähkinöitä kuin ohjeessa mainittua pekaanipähkinää.

Tässäpä ohje, kopsattu suoraan Pirkan sivuilta:

2 1/2 dl maitoa
3/4 dl sokeria
1 ps (11 g) kuivahiivaa
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
6-7 dl vehnäjauhoja
75 g voita

Täyte:
n. 40 g voita
2-3 rkl sokeria
2 tl kanelia

Vuokaan:
1 ps (125 g) Pirkka pekaanipähkinöitä
75 g voita
1 dl (n. 60 g) fariinisokeria
1/2 dl Pirkka vaahterasiirappia tai tummaa siirappia

Lämmitä maito 42-asteiseksi. Lisää sokeri, kuivahiiva, kardemumma ja suola. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä rasva jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla 20-30 minuuttia.

Kiinnitä leivinpaperi irotopohjavuoan tai kakkuvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.

Paloittele vuokaan tulevat pähkinät käsin noin 4 osaan ja levitä ne tasaisesti vuoan pohjalle. Sulata rasva kattilassa, lisää fariinisokeri ja sekoita hetki. Nosta kattila liedeltä ja kaada joukkoon siirappi. Anna seoksen hieman jäähtyä. Lusikoi seos pähkinöiden päälle vuokaan.

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 30 x 40 cm). Levitä taikinalevylle täytteen pehmeä voi, sokeri ja kaneli. Kääri levy pitkältä sivulta alkaen rullaksi. Leikkaa rulla 12 viipaleeksi. Nosta viipaleet vuokaan ympyrän muotoon leikkauspinta ylöspäin. Jätä palojen väliin hieman kohoamistilaa. Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä 20-30 minuuttia.

Nosta vuoka uuniin, mutta laita vuoan alle leivinpaperi, jos käytät irtopohjavuokaa. Näin vuoasta mahdollisesti valuva rasva ei sotke uunia. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, peitä vuoka paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla. Anna bostonin levätä noin 5 minuuttia ja kumoa se tarjoiluvadille. Lusikoi mahdolliset vuokaan jääneet pähkinät pullan pinnalle.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hedelmäinen tunika

































Kesäksi tunika koossa 110 cm. Jälleen lempparimallini, jos helmaan lisää pituutta tämä toimii mekkona, lapsen kasvaessa ja helman käydessä lyhyemmäksi menee vielä pitkään paitana. Todella pitkäikäinen malli siis. Tällä kertaa kuitenkin tunikamittaisena.









































































Tunikan kanssa yhteensopiva huopainen mansikkapinni.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pitkähihainen tunika


Välillä pitkähihaista versiota tunikasta, tämäkin kokoa 110 cm. Kankaat Eurokankaasta.






























Hiuksissa huovasta tekemäni sudenkorentopinni.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kesäinen tunika

 Eurokankaasta löytyi kivaa vähän paksumpaa kangasta. Tein siitä pelkän etuosan tähän tunikaan (koko 110 cm) ja hihat ja takaosa on hyvin ohutta ja kevyttä kangasta, jonkun kangaskaupan palalaarista ostin sitä vuosia sitten.


















































Tästä kankaasta saakin monenlaisia nappipompuloita, tässä ensimmäiset versiot.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kissatunika

 Tästä lähtee kesään valmistautuminen! Tunika koossa 110 cm, kankaat Eurokankaasta.



Kiva leggingsien kanssa :)


Kankaissa siis kissoja vaaleanpunaisella ja valkoisella pohjalla.















Ja tietysti nappipompulat hiuksiin samasta kankaasta :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sarjakuvakengät



Mitä ihania ideoita netin syövereistä löytyykään, kuten sarjakuvilla tuunatut kengät! Sellaisethan oli ihan pakko päästä toteuttamaan ja sopivasti löysin testattavaksi kaapista joutavat kengätkin jotka olin aikonut viedä kirppikselle. Decoupage-lakka tai vastaava lienee oikeaoppinen tapa tehdä nämä mutta sen sijaan päätin kokeilla käyttämällä ihan vaan erikeeper-vesiseosta, eli puolet vettä ja puolet liimaa.

 Leikkelin Aku Ankasta kuvia ja sivelin ne liimavesi-seoksella kiinni kenkiin.

Jää nähtäväksi miten kengät kestää käytössä, tosin näiden kenkien korko on liian matala minun makuuni, siksi ne kirppiskasaan olivat päätyneetkin. Täytyy ruveta katselemaan kauppojen alekoreja sillä silmällä josko sieltä löytyisi korkeampikorkoiset kengät tuunattaviksi.






























 Tein kengistä sikäli yhteneväiset, että laitoin molempiin kenkiin eteen Akun kuvan...




... ja taakse Akun ja Iineksen.





Olin jo saanut toisen kengän valmiiksi kun tuli vasta mieleen että ennen-kuva unohtui ottaa... Tässä toinen kenkä ennen tuunausta :)