torstai 28. helmikuuta 2013

Pöllöjä!

Pöllöt on tainneet olla muotia jo monta vuotta. Näitä pöllöpinnejä on tullut tehtyä ties miten monia eri väriyhdistelmiä, tykkäänkin eniten tehdä niitä pinnimalleja joista voi eri värien avulla tehdä aina vähän erilaisia.
Pikkutytöthän näitä pinnejä eniten käyttää joten vaaleanpunainenhan se taitaa olla suosituin väri oli pinni sitten minkä mallinen hyvänsä ;)
 
Pinnejä tulee väkerreltyä lähinnä iltaisin, ja talviaikaan kun päivänvalo on muutenkin kortilla niin harvaa kuvaa edes kehtaa laittaa näytille, joten tässä nyt näytille pöllöjä vain muutamassa värissä.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kukkia ja rusetteja

Ensimmäiset tekemäni huopapinnit taisivat olla kukka ja rusetti, ja nämä ovatkin suosituimmat mallit, kukka ykkösenä. Näitä on tullut tehtyä niin monissa eri väriyhdistelmissä että kaikkia en ole kuvannutkaan. Blogissakaan ei ole näistä ennestään kuvaa, joten laitan tähän kuvat muutamista.



Kukkapinnejä käytän muuten itsekin kesäisin (ja tiedän ainakin yhden toisen aikuisen joka niitä käyttää), eli mikään ei estä aikuistakaan laittamasta hauskaa pinniä hiuksiinsa ;)


Maanläheisiä värejä

Vaaleanpunaista

Retrovärejä



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Smurffikakku

4-vuotiaan tyttäreni tämän vuoden kakkutoive kaverisynttäreille oli smurffikakku. Olen ennen tehnyt kakunkoristeet marsipaanista jonka mausta en tykkää, nyt kokeilin sokerimassaa joka on maultaan huomattavasti marsipaania parempi. No, pistän sokerimassan piikkiin sen että koristeista tuli vähän plääh... ;P Ihan kiva mutta päässä oli visio oikeamman näköisistä smurffeista.
 
Sokerimassa oli kyllä tavallaan kuitenkin helpompi raaka-aine kuin marsipaani, koska kovettuu nopeammin. Toisaalta nopean kuivumisen takia tässä onkin vähän harjoiteltavaa. Mutta ehdottomasti aion sokerimassaa käyttää jatkossakin etenkin kakun pinnalla juuri marsipaania paremman maunkin vuoksi.

Koristeet lähempää. Päädyin tekemään sienitalon oikeastaan siksi, että smurffien vartalon muovailu olikin yllättävän hankalaa, joten laittamalla smurffeja kurkkimaan talon ikkunoista, pääsin helpommalla kun tarvitsi tehdä vain päät ;D
 
Kakun pohjana Kinuskissan suklainen kakkupohja, tätä suosittelen ehdottomasti ja teen itsekin toiste! Todella mehevä jo valmiiksi eikä tarvitse paljon kostuttaa. Ohje suoraan Kinuskikissan sivuilta:
 
Taikina:2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa
 
Paistolämpötila ja -aika:
175 astetta, keskitasolla 50-60 minuuttia

Kostutus:
1 ¼ dl kostuketta (maito, vaniljamaito, mehu, virvoitusjuoma)
00aa4
Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 24 cm).
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.
Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoja ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.

Leikkasin kakkupohjan kolmeen osaan, eli täytettä tuli kahteen väliin. Täytteeksi laitoin Blå Bandin jauheesta tehtävää vadelmamoussea johon sekoitin joukkoon 200 g pussin sulatettuja pakastevadelmia. Vadelmat olivat ulkomaisia joten kiehautin ne ensin. Lisäsin 4 liivatelehteä kuumien vadelmien joukkoon, vähempikin olisi riittänyt koska tuo valmismousse jähmettyy itsessäänkin jonkin verran, ensi kerralla laitan liivatelehtiä vain 2.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Joulua myöhässä

Vai lähes vuosi etukäteen... ;) Mm. muuttokiireiden keskellä blogin päivitys jäi ihan retuperälle joulukuun ajaksi. Alkuvuoden taas yritin epätoivoisesti saada ladattua tänne kuvia onnistumatta siinä, kunnes tajusin koittaa eri selaimella. No, nyt toimii :)

Tässä jälkikäteen jouluiset huopapinnimallit. Muitakin malleja olisi pään sisällä ollut odottaen toteuttamista, mutta aika ei antanut myöten toteuttaa kaikkia, näitäkin muutamaa mallia tuli väännettyä myyntiin sen verran, ensi jouluksi sitten jotain uutta. Vähän hämärässä otetut kuvat ja ei ilmeisesti tullut otettua lainkaan kuvia hiuksissa kun en sellaisia tiedostoistani löytänyt.

Ruskeasta huovasta ajattelin tehdä erilaisia piparkakkupinnejä, ideoita hain tutkimalla omia piparkakkumuottejani että minkäs muotoisia pipareita niitä nyt onkaan. Piparkakku-ukko olisi vähän hankalampi toteuttaa pinninä joten siksi piparkakkuakka. Lisäksi kukkapipari ja sydämiä. Tein myös kokeeksi yhden possupiparin, mutta siitä ei kukaan olisi ottanut selvää mitä se esittää, joten possu ei päässyt tuotantoon ;D Ehkä ensi jouluna kokeilen uudestaan toisenlaisella mallilla :) Lisäksi kuvassa lumiukko ja tonttulakki. Lumiukolle olisi voinut laittaa lisäksi pari nappia, nyt kun tuota kuvaa katsoo... 

Ja vielä joulukuusia.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sudenkorentoja

Kesäisiä sudenkorentoja talven keskellä...
Nämä huopapinnimalleja viime kesältä, siivet kimalletylliä.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Huopapinnejä

Päivitän tänne vähitellen myös vanhassa blogissa julkaistuja huopapinnimalleja, tässä taas muutamia.

 Perhonen ja leppäkerttu lehden päällä
 
 
Siili
 
 
Kärpässieni
 
 
Omenapuita

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pipo

Tein lahjaksi tällaisen "lörppäpipon" fleecestä, tuli niin kivan mallinen että voisin itsekin pitää tällaista. Sydänkoriste on irroitettava, sitä voi pitää vaikka rintakoruna takissa jos ei halua pipossa pitää.
Pipon takana on kuminauhalla tehty rypytys joka tekee takaosastakin koristeellisen ja lisäksi vetää pipon yläosan taaksepäin niin että se lörpöttää just niin kuin kuuluu, eikä törötä taivasta kohti ;)

lauantai 1. joulukuuta 2012

Angry Birds-pinnejä huovasta

 
Kun kotoa löytyy 3-vuotias Angry Birds-fani, tuli mieleeni tehdä huovasta myös Angry Birds-pinnit. Nämä on tehty jo viime kesänä, ja näistä tuli paljon paremmat kuin odotin, possu on lempparini! 

Tässä kaikki pinnit hiuksissa. Punaisen ja keltaisen tein myöhemmin, niistä ei näköjään tullut otettua samanlaisia lähikuvia kuin alarivin linnuista.

torstai 29. marraskuuta 2012

Kesäisiä huopapinnejä: mansikka, sydän, muffinssi, jätski ja leppäkerttu

Huopapinnejä hurahdin tekemään jo yli vuosi sitten, ja aika äkkiä niitä alkoi syntymään niin paljon ettei oman lapseni pää enää riittänyt niille ;) Sain pinneille muutaman jälleenmyyjän ja sen jälkeen pinnejä onkin tullut tehtyä jokunen kappale, ja kuulemani mukaan niitä onkin ostaneiden myötä lähtenyt Suomen ulkopuolellekin.

Laitan tähän uuteen blogiin uusia ja vanhoja pinnimalleja sekalaisessa järjestyksessä, nämä on tehty viime kesänä.
Mansikka 
 Sydämiä
 Muffinssi
 Erivärisiä jätskejä
 
 
Leppäkerttu


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Mansikka-Suklaa-juustokakku

Pohja suklaatäytekekseistä (Domino tms.)
Alemmassa täytteessä mansikkasurvosta, päällimmäisessä täytteessä sulatettua ja pieniksi paloiksi pilkottuja Pätkiksiä. Pursotukset kermaa.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Angry Birds -kakunkoristeet

Tein kaverin poikien synttärikakkuun Angry Birds koristeet marsipaanista. Jälkikäteen huomasin näistä kuvista että possuilta puuttuu kulmakarvat, pöh...


Angry Birds-huppari

Tein 3 vuotta täyttävälle Toivolle lahjaksi Angry Birds-hupparin fleecestä. Hupparista tuli kyllä kiva, mutta kun se oli valmis, mietin että joku siinä nyt mättää mutta en millään keksinyt että mikä. No, lopulta tajusin että linnultahan puuttuu se valkoinen mahaosa mikä sillä kuuluu olla... Olin kyllä leikannut mahan, mutta se jäi sitten ompelematta paikalleen :P 

Hupusta tein taas hiippamallisen.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Mekkoja

Viime kesänä tehty mekko omalle 3,5-vuotiaalle. Tykkään tästä mekkomallista, nopea tehdä ja voi yhdistää kivasti kahta eri kangasta. Tyttö tosin ei itse niin kauheasti välitä tästä mekosta kun ei ole vaaleanpunainen/pinkki :P Minusta taas kivan raikasta vaihtelua ikuiseen vaaleanpunaiseen.

Tässä sitten suloisena vaaleanpunaisena versiona sama mekko. Tämä meni lahjaksi 3 vuotta täyttävälle Hennalle.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Uuteen blogipohjaan tutustumista

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi aloittaa kokonaan uuden blogin bloggerissa, vanhan blogini koettua kesällä saman surkean kohtalon kuin muutkin Vuodatuksen blogit, eli kuvat vuodesta 2009 lähtien katosivat taivaan tuuliin :(

Tähän uuteen blogiin kokoan myös ainakin joitain vanhoja vuodatus-blogin aikaisia juttuja. Näin ensi alkuun tuntuu vaan että menee aikaa ennen kuin tätä uutta ja erilaista blogipohjaa oppii käyttämään, ja se hieman syö intoa päivittää viime aikaisia tekeleitä. Mutta josko tässä pääsisi pian kunnolla vauhtiin! :)

Edit. 26.11.2012
Vuodatuksen blogin saikin siirrettyä tänne aika näppärästi, joten päädyin siirtämään suuren osan teksteistä sieltä tänne ja latasin vanhat kuvat uudestaan. Kommentit jäi valitettavasti sinne vanhaan blogiin, mutta tästäpä on hyvä jatkaa :)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesämekko

Tuli joskus ostettua tätä oranssia kangasta pätkä, kuukausien kangaskaapissa pyörimisen jälkeen sain vihdoin aikaiseksi leikellä sen mekoksi. Leikatut kangaspalat pyöri taas varmaan pari kuukautta ompelupöydällä ennen kuin sain aikaiseksi ommella mekon valmiiksi. Hihat meinasin ensin tehdä samasta kankaasta, mutta sitten tuli mieleen tehdä niistä mustat, kun kankaassakin on mm. mustia kiekuroita. Mustien hihojen suut ompelin oranssilla langalla, näyttää aika kivalta. Hihansuiden kuminauhat olisi kyllä voinut laittaa vähän kireämmälle. Helman ompelin saumurilla mustilla langoilla, ja vaikka tarkoitus oli ensin kääntää helma, niin päätinkin sitten jättää sen ihan tuolleensa.

Iloinen käyttäjä! smileyMekon kaava on Suuri Käsityö-lehdestä, ja vaikka mekosta tulikin kiva, niin tuo kaava oli vähän kummallinen. Tykkään tämän mallisista mekoista ja tunikoista ja näitä olisi tarkoitus ommella lisääkin, mutta täytyy ensin piirrellä vaikka kokonaan oma kaava.