tiistai 13. syyskuuta 2011
Laukku hevostytölle
Tämän laukun tein lahjaksi 13-vuotiaalle ratsastusta harrastavalle. Laukku on saman mallinen kuin tämä aiemmin tekemäni laukku mutta himpun verran pienempi.
torstai 1. syyskuuta 2011
Pipo ja kaulaliina fleecestä
Pipo ja kaulaliina lahjaksi 2-vuotiaalle Hennalle. Aamukiireessä kokeilin saada kuvattua oman lapsen päällä, tässä tulos!
Malli ei suostunut pysymään hetkeäkään paikallaan tai poseeraamaan joten kaikki kuvat ovat epätarkkoja, mutta pipon malli selvinnee noista kuitenkin.Pipossa ja kaulaliinan molemmissa päissä on kukat, nekin tehty fleecestä ja kukan keskusta on fleecellä päällystetty itsetehty nappi.
perjantai 12. elokuuta 2011
Norsuhaalari
Tämmöisen 70-senttisen fleecehaalarin syksyä varten vein lahjaksi pienelle vauvalle. Toinen hiha siis olevinaan norsun kärsä, siksi siinä silmät ja pienet korvat. Kovin isoja korvia ei oikein voi laittaa
Kaava SK 2/10 muokattuna.Tässä vielä toinen kuva hihasta eli kärsästä.
tiistai 9. elokuuta 2011
Örkkipipo 2-vuotiaalle
Tein 2-vuotiaalle Samulille lahjaksi tällaisen örkkipipon ja yhteensopivan kaulaliinan fleecestä syksyä varten. Kaulaliinan päihin oli tarkoitus tehdä pienemmät örkit, mutta en ehtinyt, joten tein tuollaiset isot hampaat, joista ei kyllä tullut ihan vision mukaiset mutta menköön...
Tässä mallina oma 2,5-vuotiaani. Piposta tuli ihan hauska, taidan tehdä omalle riiviölle samanlaisen pinkkinä.
Lahjapaperi oli loppu enkä jaksanut lähteä ostamaan, ajattelin että no ompelen kassin johon pipon ja kaulaliinan voi "paketoida". Joo, jonkun muun mielestä olisi varmaan ollut helpompaa ja nopeampaa käydä kaupasta sitä lahjapaperia...
Raitakangas löytyi kaapin kätköistä ja kuva leikattu Jaana Reinikaisen Finlaysonille suunnittelemasta lasten kankaasta jota löysin kirppikseltä verhojen muodossa.
Lippis
Kokeilin huvikseni lippiksen tekoa. Tein kokeiluversion jämäkangaspalasta huolimattomasti hutaisemalla, ja yllätyksekseni tästä tulikin aika kiva! Pitää tehdä uusi lippis kunnolla jostain kivasta kankaasta niin pääsee käyttöönkin. Lippis on vähän reilu 2,5-vuotiaalleni, mutta ei mielestäni kuitenkaan liikaa vaan kivalla tavalla.
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Lapselle fleece-asu syksyä varten - mutta minkä vuoden syksyä?
Kesän hellepäivien keskellä minä keksin jostain ihme syystä alkaa ompelemaan lapselle syksyksi vaatteita...
Tähän takkiin sain innoituksen tästä PaaPiin ompelemasta ihanasta takista. Eurokankaan fleecekankaiden värivalikoima oli vähän huono, päädyin pähkäilyjen jälkeen tekemään tästä viininpunaisen ja vaaleanpunaisella sitten nuo reunukset yms. Takista tuli tosi kiva, mutta ei sitä taideta meillä tänä syksynä pitää vaan vasta vuoden päästä syksyllä ellei satu joku ihme kasvupyrähdys, käyttäjä on 2,5-vuotias ja tästä oli tarkoitus tehdä noin kokoa 100, mutta kyllä tästä tuli kooltaan 110
En käyttänyt mitään kaavaa vaan leikkelin vaan suurpiirteisesti osat ja ompelin lapsen nukkuessa, ja jotenkin tästä nyt vaan tuli kauhean iso, tapani mukaan varmistelin liikaa ettei vaan tulis liian pieni 
Sitten keksin tehdä samaa sarjaa housut ja pipon. Housuista tulikin tosi kivat, ja niistä yritin nyt sitten tarkoituksella tehdä tietysti isot että olisivat sopivat samaan aikaan takin kanssa. Pipon reunuksen kanssa tuli hahmotusongelmia ja jouduin purkamaan ja leikkelemään lisää ompelun lomassa, joten reunuksesta tuli vähän erilainen kuin mitä alkuperäinen visio oli, mutta ihan jees sekin silti. Housujen lahkeensuita en ole vielä kääntänyt ja huolitellut joten ne on kuvassa vielä tuollaiset vähän epäsiistit.
Tässä vielä takki takaa, tykkään tuollaisista jättimäisistä hiippahupuista!
Tässä lähikuva takin hauskasta taskusta.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Laukku aikuiselle - vaiko sittenkin lapselle?
Laukku samasta kankaasta kuin tämä kassi. Ja tein tämän ihan itselleni mutta nyt mietin voiko aikuinen ihminen käyttää pupulaukkua, onko tämä liikaa lapsen laukun näköinen?

Kooltaan laukku on 30 x 22 cm. Etuosa koostuu kahdesta kappaleesta ja nauha peittää sauman. Mietin pitkään minkälaisen nauhan laitan tuohon eteen, ja päädyin tuohon kukkanauhaan vaikka on ihan eri tyyliä kuin laukun kangas... Mutta ehkä just siksi kiva? Sisälle tein kolme lokeroa kännykälle, avaimille yms. Laukun suu on ihan avonainen mutta ehkä siinä olisi hyvä olla painonappi tms. pitämässä kiinni.
Takaa laukku on tämmöinen.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Kissa-naamiaisasu 2-vuotiaalle
Torstaiaamuna huomasin lapsen hoitopaikan seinällä ilmoituksen, että perjantaina olisi vappubileet ja saa tuoda naamiaisasun. Illalla puhkipoikkiväsyneenä töiden jälkeen en jaksanut lähteä kangaskauppaan ja alkaa suunnitella mitään hienoa asua, vaan ajattelin että tämmöinen yksinkertainen välttäköön. Kotona sattui olemaan mustaa fleeceä joten siitä pikapikaa leikkelin mekon ilman kaavaa. Lisäksi ompelin hännän ja laitoin sen napilla mekkoon kiinni (nappi siis ommeltu mekon takamukseen ja hännässä on sitten napinläpi). Ja lisäksi kissankorvat. Eikä mennyt kauaa näiden tekemiseen! Harmi etten löytänyt meillä jossain olevaa mustaa kasvomaalauskynää, sillä olisi voinut piirtää vielä nenän ja viikset

Kissankorvat on tehty päällystämällä hiuspanta fleecellä ja kiinnittämällä siihen erikseen ommellut kissankorvat.
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Kattilaleipä
Tämän helpompaa ei kyllä leivän tekeminen voi olla! Vie aikaa ennen kuin leipä on valmis syötäväksi mutta vaivaa ei tarvitse juurikaan nähdä. Leipää voi helposti muunnella korvaamalla osan vehnäjauhoista jollain muulla jauholla. Tämän leivän ohjeita löytyy netistä eri nimillä, alla kerron miten itse sen tein. Hyvät ohjeet löytyy myös tältä sivulta, siellä itse resepti on ainemääriltään hieman erilainen.
Ohje:
8 dl vehnäjauhoja (tähän leipään käytin 6 dl vehnäjauhoja, 1 dl ruisjauhoja, 1 dl kaurahiutaleita)
2 tl suolaa
1/4 tl kuivahiivaa (määrä on todellakin näin pieni)
4 dl kylmää vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vesi. Sekoita ainekset nopeasti sekaisin, taikinaa ei vaivata. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12-18 tunniksi. Kumoa taikina seuraavana päivänä hyvin jauhotetulle leivinpaperille ja painele levyksi että ilmakuplat saadaan pois. Taittele taikinan reunat keskelle ja nosta leipä leivinpapereineen leipäkoriin. Ripottele päälle reilusti jauhoja ja laita leivän päälle pyyhe ja anna kohota vielä 2 tuntia. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja laita uuniin samalla kattila tai pata (itse käytin lasista uunivuokaa). Kumoa taikina kuumaan kattilaan/pataan ja laita kansi päälle (itse käytin alumiinifoliota) ja paista puoli tuntia. Poista kansi ja paista leipää ilman kantta vielä n. 20 minuuttia.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Daim-muffinssit
Teen aina suklaamuffinssit tällä reseptillä, useimmiten käytän Daim-suklaata mutta välillä esim. pätkiksiä. Mikä tahansa suklaa käy mutta kyllä Daimilla tulee parhaita! Resepti peräisin Kinuskikissalta.
Tällä kertaa tarjosin näitä täytekakun korvikkeena joten pursotin vaaleanpunaiseksi värjättyä kermaa päälle. Melkoisen makea pläjäys!
12 kpl isoja muffinsseja (paistoin amerikanmuffinssi-vuoissa):
1 levy Maraboun Daim-maitosuklaata
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa (itse laitan aina maitoa)
Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.
Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 min.
lauantai 15. tammikuuta 2011
Barbapapa-kakku
Tyttöni 2-vuotissynttärien kakku. Tosi huonot kuvat
Sen siitä saa kun kiireessä ottaa vaan äkkiä. Eikä olis kannattanut ottaa huonossa valaistuksessa tummalla pöydällä...Hahmot marsipaania, yllättävän kauan meni aikaa tekemiseen vaikka ovat tuommoisia möhkäleitä ja hahmoista tuli aika isoja joten epäilin jo mahtuvatko kaikki kakun päällekään, mutta saihan nuo siihen survottua
Jotenkin vaan pursotusvaiheessa ei ollut enää mitään intoa jäljellä joten nuo kermat on kyllä tosi rumat, ja edes osan kermasta olisi todellakin voinut jättää valkoiseksi. Mutta kun olin just hankkinut punaisen ja vihreän pastavärin niin pakkohan se oli päästä testaamaan niillä värjäämistä
Alunperin suunnitelmana oli reunoille tähtityllalla kaksivärinen pursotus (valkoinen+vaaleanpunainen) ja päälle valkoiset "kiehkurat" kiertämään. Olis ollut tyylikkäämpi kakku kyllä sellaisilla pursotuksilla. Barbapapan kädessä olevat tikut joiden päässä tähdet ovat kynttilät. Vielä ennen tarjoilua painelin reunoille vaaleanpunaiseen kermaan pieniä valkoisia kukkia, samoja joita tuossa kakun päälläkin on.Vielä lähikuva koristeista. Barbapörröstä tuli mielestäni IHANA, harmi ettei kuvasta välity niin hyvin miltä se näyttää

Kakkupohja:
kahdesta 4 munan kääretorttulevystä (4 munaa, saman verran sokeria ja jauhoja joista suurin osa perunajauhoa) leikelty 3 pyöreää palaa
Täyte:
1 prk vaniljatuorejuustoa
1 prk Flora Vispiä
pakastemansikoita maun mukaan, soseutettuna (laitoin kaksi pussia viime kesän mansikoita mutta enpäs osaa sanoa paljonko niissä pusseissa oli)
sokeria maun mukaan (laitoin ehkä vajaan desin)
4 liivatelehteä (olis kannattanut laittaa 5)
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto. Soseuta mansikat ja lisää sokeri. Liota liivatelehdet, kuumenna desi mansikkasosetta ja sulata liivatteet joukkoon. Lisää kuuma sose muuhun soseeseen ja sitten koko satsi kerma-tuorejuustoseoksen joukkoon.
Täyte olisi saanut hyytyä hieman enemmän, joten olisi kannattanut laittaa liivatetta 5 ellei jopa 6 koska käytin niin paljon mansikkasosetta täytteessä. Mutta onneksi kakku pysyi kasassa kumminkin! Kakussa siis kolme osaa kakkupohjaa ja siten kahdessa välissä mansikkamousse-täytettä. Niin ja varsinaisesti en kostuttanut pohjia, sivelin vähän mansikkasosetta vaan kostukkeeksi. Tein kakun illalla joten se sai tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Hempeä pipo + kaulaliina 2-vuotiaalle
Tein kaverin tytölle 2-vuotislahjaksi tällaisen pipo+kaulaliina -setin fleecestä. Kuvassa oman 2-vuotiaani päällä
Kaulaliina nyt ei ole kovinkaan käytännöllinen tämän ikäisellä, mutta ajattelin että sitä voisi käyttää vaikka kauppa- tai kyläreissuilla. Tuli aika somat, joten taidan tehdä omallekin tytölle samanlaisen setin.
torstai 13. tammikuuta 2011
Hello Kitty laktoositon hyydykekakku
Vein lapsen hoitopaikkaan kakun 2-v. synttärien kunniaksi. Kakun piti olla laktoositon ja minulla oli jostain syystä sellainen mielikuva että laktoosittomat tuotteet on vähän "no jaa" joten en alkanut tekemään täytekakkua vaan päädyin hyydykekakkuun joka ei ainakaan menisi pieleen. Totesin kyllä kakkua tekiessä että laktoosittomilla tuotteilla olisi ihan hyvin voinut tehdä tavallisenkin täytekakun. Koristelu tehty pikapikaa (sen on näköinenkin...) vaahtokarkkitaikinasta, joka yllätyksekseni alkoi "sulaa" tai jotenkin vetistyä kakun päällä melkein heti kun koristeet päälle laitoin
No, en tiedä miltä kakku siis näytti siinä vaiheessa kun se syötiin
Mutta täytettä maistoin tekovaiheessa ja se oli hyvää! Niin ja Hello Kittyllä kuuluisi olla rusetti oikean korvan päällä, mutta koska vasemmasta korvasta tuli pienempi niin paikkasin asian sillä että laitoin rusetin sille puolelle 
Pohja kääretorttulevyä jonka taikinaan sekoitettu puoli levyä Brunbergin laktoositonta tummaa suklaata.
Täyte:
1 purkki Valio laktoositon kerma (3,3 dl)
1 purkki Valio laktoositon maitorahka
0,75 dl sokeria
pakastettuja mansikoita soseutettuna semmoinen aika reilu määrä (epämääräinen ohjeistus
)4 liivatelehteä
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon maitorahka. Sulata mansikat, soseuta vaikka sauvasekoittimella. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä, kuumenna ½ dl mansikkasosetta ja sekoita liivatteet yksitellen joukkoon. Lisää kuuma mansikkasose muun soseen joukkoon, ja sekoita koko satsi sitten kerma-rahkaseokseen. Kaada täyte irtopohjavuokaan jossa kääretorttulevystä leikattu pohja, anna hyytyä seuraavaan päivään.
torstai 30. joulukuuta 2010
maanantai 20. joulukuuta 2010
Vaniljaiset joulutortut
Vähän vaihtelua niille perinteisille luumutäytteisille tortuille. Täytteenä Sunnuntai "vaniljan makuinen tuorejuustotyyppinen rahkavalmiste" ja tällä kertaa aprikoosimarmeladi, omenamarmeladi olisi vielä parempaa. Perinteinen luumumarmeladi sopii kyllä myös. Pursotin ensin torttutaikinalevyille rinkulat tuota rahkasysteemiä ja rinkulan keskelle sitten marmeladi.
Tämmöiset kolmionmuotoiset tortut on helppo ja nopea tehdä, ja ovat minusta normaaleja torttuja parempia kun taikinan ja täytteen määrä on paremmin tasapainossa.
Tonttuhattu fleecestä
Joulukuuksi ompelin lapselle ulkoilua varten tämän tonttuhatun. Hiippa olisi saanut olla pidempi, mutta punaista fleeceä oli niin hintsusti jäljellä että tähän hiippaan oli tyytyminen.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Mehevät omenamuffinssit
Helppo ja hyvä ohje, tulee oikein meheviä muffinsseja. Mielestäni näihin sopii parhaiten vihreät ja vähän kirpeät Granny Smith -omenat joka muutenkin on lemppariomppuni. Alkuperäinen ohje löytyy Juhlattaren kakkublogista, sieltä löytyy myös vaihekuvat muffinssien tekoon. Itse tein ohjeeseen vähän muutoksia ja alla siis minun ohjeeni.
HUOM! Taikina on sen verran löysää että en suosittele tavallisten muffinssivuokien käyttämistä. Itse käytän isompia ja tukevampia amerikanmuffinssivuokia tai silikonista muffinssipeltiä (kuten kuvassa näkyvissä muffinsseissa).
2 isohkoa omenaa (Granny Smith)
1 dl sokeria
2 tl kanelia
1 dl sokeria (jos haluaa makeampia niin voi laittaa 2 dl kuten alkup. ohjeessa)
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
100 g voita/margariinia
1 dl maitoa (tai 1,5 dl kermaa)
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori ja pilko omenat kuutioiksi. Kuumenna 1 dl sokeria kattilassa ja lisää omenanpalat sulan sokerin joukkoon vaikka parissa erässä. Omenoiden lisääminen voi aiheuttaa sen että sokeri saattaa kovettua, kun omenat lisää vähitellen niin sokeri ei niin helposti kovetu. Käännä levyn teho pienelle ja anna omena-sokeriseoksen muhia hetki (kunhan omenat lämpenevät sulaa myös sokeri uudelleen mikäli se kovettui). Lisää seokseen kaneli.
Sekoita keskenään sokeri, vaniljasokeri, munat, sula voi ja maito. Lisää joukkoon kuivat aineet ja viimeiseksi omenaseos. Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista 15-25 minuuttia koosta riippuen.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Luumuhattu ja fleecehaalari
Lapsi tarvitsi tuulipuvun alle jotain lämmintä (ja tietysti talvipakkasilla sitten toppapuvunkin alle) ja kun Suuri Käsityö 9/2008 -lehdessä oli helppo kaava tämmöiseen fleecehaalariin niin ei kun ompelemaan! Koko on 80 cm ja on just hyvä koko täksi talveksi. Haalarissa on tosi hyvä kaulus, ei tarvitse olla erikseen mitään kauluria kun tämä on päällä. Olen niiiiiin innostunut fleecestä, siitä on niin helppoa ommella vaikka mitä ihan tavallisella ompelukoneella ja jälki on silti siistiä kun fleeceä ei tarvitse huolitella mitenkään, sehän ei lähde purkautumaan.
Luumuhattu myös samasta fleecestä.
Fleecemekko 1-vuotiaalle
Tein kaverin tytölle 1-vuotislahjaksi fleecemekon, tehty samalla tyylillä kuin tämä vauvan mekko mutta tähän ei tullut nappeja. Tähänkään minulla ei ollut mitään kaavoja, vaan otin mallia oman tytön mekosta. Kooltaan tämä mekko taisi olla 80 cm.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























