sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Morsiusneidoille mekot



Ompelin ystäväni heinäkuisiin häihin 4- ja 10-vuotiaille morsiusneidoille mekot. Kuvassa toinen heistä, oma 4-vuotiaani omassa mekossaan. Tämä kuva on otettu vasta häiden jälkeen ja mekko on aika likainen mutta kuvassa ei onneksi näy ;)

Häiden teemaväri oli tumma liila, siitä mekkojen väri. Suunnittelimme morsiusneitojen puvut yhdessä ystäväni kanssa, minä tein ehdotuksia mutta hän sai tehdä päätökset siitä millaiset puvut morsiusneidoilleen haluaa. Kävimme ostamassa kankaat yhdessä Eurokankaasta, mekkojen yläosaan päätimme laittaa pitsiä koska morsiamen puvun yläosassakin sitä oli. Pitsin alla on tummanliila kangas. Mekkojen alaosaan löytyi juuri oikean sävyinen edullinen kangas jonka varsinainen oikea puoli oli kuitenkin oikein kiiltävä ja "halpiksen" oloinen, mutta nurja puoli sen sijaan mattasävyinen ja tyylikäs, niinpä päätimme käyttää kankaan nurjaa puolta. Mitään kaavaa en mekkoihin käyttänyt vaan leikkelin mekkojen osat suoraan kankaasta.

Lisäksi tein mekkoihin monikerroksiset alushameet tyllistä että saatiin kunnon prinsessamekot. Mekkojen helmoista tein muutaman sentin lyhyemmät kuin alushame, että alushameen tylli näkyi mekon helman alta. Molemmat tytöt ihastuivat mekkoihinsa, 4-vuotiaathan toki ovat juuri parhaassa prinsessa-iässä, mutta mukava oli kuunnella kuinka myös 10-vuotias ihasteli mekkoaan eikä olisi malttanut sovitusten jälkeen ottaa sitä pois päältään :)

Mekon selässä on pitsivetoketju, tuo taivaan lahja meille jotka inhoamme vetoketjun ompelua! Valkoinen vyötärönauha on irrallinen ja sen päät on kiinnitetty toisiinsa tarranauhalla.



Oman tyttöni hiukset ovat samanlaista laatua kuin minulla eli karheat ja luonnonkiharat, ja kun hänen hiuksensa ovat vielä toistaiseksi aika ohuet ja lyhyet, niitä ei saa oikein millään kuriin vaan sojottavat miten sattuu :D Mitään hienoja kampauksia niihin en alkanut siis edes yrittämään, vaan tein kuvassa näkyvän hiuspannan. Jostain kaupasta löytyi sattumalta juuri mekonvärinen liilalla pitsillä päällystetty panta ja siihen tein vaaleanliilasta satiininauhasta rusetin ja helmistä kukan keskelle rusettia. Tässä kuvassa näkyy paremmin myös tuo mekon pitsinen yläosa jonka alla liila kangas.


10-vuotiaan Susannan mekosta en ehtinyt ottaa kuvaa ennen häitä, mutta tällaisen kuvan sentään löysin tähän hätään hänen mekostaan hääkuvien joukosta.

3 kommenttia:

piksu kirjoitti...

Kuin prinsessasadusta :)

Hanna / Marakantti kirjoitti...

Upeat! Olet taitava :)

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Aivan ihana